Oluthiivaa, sameutta vai kirkasta, makuja?

Rekolan Panimon oluet ovat luonnollisista raaka-aineista valmistettuja eläviä oluita. Niitä ei ole suodatettu tahi pastöroitu, vaan ne on laitettu pulloihin juuri sellaisena kuin oluet luonnostaan ovat.

Mikäli pidät oluistasi “kirkkaina”, niin anna pullojen olla pystyssä paikallaan pari päivää, jolloin hiiva laskeutuu pohjalle. Varovasti ja tasaisesti kaatamalla oluen lasiin voit jättää suurimman osan hiivasta pullon pohjalle.

Tähän suhteellisen kirkkaaseen olueenhan meidät on opetettu edellisinä vuosikymmeninä suurten panimojen toimesta. Johtuneeko sitten siitä vai mistä, mutta yksi asia oudoksuttaa. Monissa luontaistuotekaupoissa ja jopa apteekeissa myydään oluthiivaa jauheena, rouheena ja tabletteina. Miksi?

Onko tässäkin käynyt niin, että kun ollaan hiottu joku asia äärimmilleen siistiksi, niin samalla on eroteltu myös ne elimistölle hyvät aineet irti alkuperäisestä tuotteesta. Oluthiiva on hyvä B-vitamiinien lähde, joita se sisältää runsaasti. Lisäksi oluthiivassa on elimistölle tärkeitä hivenaineita. Kun on pitkään nautittu hyvin filtteröityjä kirkkaita oluita, niin pitääkö ottaa käsiteltyjä ravinteita erikseen lisänä?

http://www.valioravinto.fi/rikas-oluthiiva
http://www.verkkoapteekki.fi/product_info.php/cPath/87/products_id/229

Helpoiten oluthiivaa saa nauttimalla oikeita oluita. Samalla voi nauttia upeista mauista, ja pieni määrä alkoholiakaan päivässä ei ole pahitteeksi. Se, että jättääkö hiivan pullon pohjalle, ei oikeastaan vaikuta, koska suodattamattomissa oluissa on aina jonkin verran hiivaa myös nesteessä. Itse kaatelen olueni ihan reilusti lasiin, pieni sameus ei haittaa.

Tehtiin muuten juuri pienimuotoista laaduntarkkailua panimolla ja huomattiin Juhan kanssa aika jännä asia. Maistoimme viime kesänä ensimmäisestä pullotuksesta sivuun siirrettyjä testipulloja ja varsinkin Kesäkollin kohdalla tapahtui hassusti. Pullot olivat seisoneet huoneenlämmössä puolisen vuotta ja luonnollisesti varovasti kaataessa olivat kirkkaita kuin mitkä. Kesäkollissa inkiväärin tuoksu oli odotuksia vastaan oikeastaan vain vahvistunut, mutta maku oli todella pliisu… kunnes pyöräytimme pohjalta hiivat ym. lasiin sekaan. Tällöin tuli tuttu kirpsakkuus taas esille ja olut maistui siltä miltä pitikin. Kaikki siis hyvin.

Mitä tästä opimme? Juodaan oikeita oluita, joissa saa olla hiukan sameutta, toisiin olutlaatuihinhan sitä jopa vaaditaan ja samalla nautitaan oluthiivan elimistölle tärkeistä aineista sen luonnollisimmassa muodossa. Makuasioita? Kippis!