Petetty – onko meitä petetty?

Taas ovat lehdet pullollaan juttuja alkoholipolitiikan ympärillä. Tällä kertaa tuntuu, että THL ja kumppanit ovat antavana osapuolena. On vähän kuin seuraisi tennisottelua. Tämän uutisen myötä taisi Pekka Puskan ykkössyöttö mennä ässänä läpi. Ainakaan hirveästi ei vastaväitöksiä ole esitetty. Pienpanimoliiton puheenjohtaja Pekka Kääriäinen yritti jo aikaisemmin tällä viikolla osallistua peliin HS:n yleisöosasto ansiokkaalla kirjoituksella mutta näyttää siltä ettei syöttö lentänyt edes verkolle asti. (Puskista puhumattakaan) Niin kuuroille korville ovat kaikuneet kaikki pienpanimoiden toiveet oikeudesta ulosmyyntiin, että tuskin korvaansa lotkauttavat nytkään.

Kuten aiemmin tässä blogissa jo kirjoitimme, niin Valvira ohitti kaikki tärkeimmät pienpanimoiden toiveet. THL tuskin niitä esitykseensä lisäilee. Olo on kuin aikoinaan Petetty elokuvan näytöksessä. Kaveri kysyikin oikeutetusti: “Petetty – Onko meitä petetty?” Niin surkuhupaisa esitys oli.

Miksi pienpanimoille ulosmyynti on sitten niin merkittävä asia? Oma myymälä on erittäin tärkeä osa kun luodaan suhteita paikallisiin asiakkaisiin. Laajemmassa merkityksessä se on myös oivallinen osa paikallisia matkailupalveluita. Usein oma myymälä on ainoa tapa testata millaisia oluita ihmiset haluavat juoda kotona. Pubissa kuitenkin juodaan eri tavalla ja eri oluita kuin kotona.

Meidän tavoite on, että asiakas voi juhlapöydässä nauttia myös hyvää vahvempaa olutta, mutta valitettavasti Alkon nykyinen jäykkä sisään osto estää aika tehokkaasti erilaisten uutuuksien ja kokeilujen myynnin kotiin vietäväksi. Alkon ostotoiminta perustuu määrään eikä laatuun ja veikkaan että tähän seikkaan THL ei tohdi puuttua.

Ja onhan se pakko myöntää että kyse on myös rahasta. Ulkomaillakin monet panimot elävät tasting roomin tuloilla. Ulosmyynti takaa tasaisen tulovirran, joka riittää muutaman henkilön palkkaan panimolla ja puodissa.

Pienpanimoiden nykyinen riippuvuus kauppaketjuista lisää myös riskiä, että panimot ovat kohta samassa tilanteessa kuin lihantuottajat. Muistanette varmaan Vuoden markkinointiteolla palkittun ruuan tuottajien tempauksen.

Tosin panimoiden pop-up myymälän perustamisen tuloksena vain pipo vilahtaisi kun meidänkin ylikeittäjä viskattaisiin Maijan perukoille.

Yksi asia, josta on aika vähän keskusteltu, on kauppojen halu saada vahvemmat oluet ruokakauppoihin. Vaikka periaatteessa se on lyhyellä tähtäimellä kuluttajan kannalta hyvä asia, niin se olisi suomalaisille panimoille paha isku. ((***)) Varmasti esimerkiksi Saksanmaalta vyöryisi edullista noin viisiprosenttista bulkkia kauppojen hyllyille enemmälti. Toki erottuvuudella voisi pärjätä silti. ((***))

Entäs tulevaisuudessa? Tapa, jolla THL alkoholipolitiikka ajaa, on kohtalaisen vanhanaikainen. Pienpanimoilla voisi oikeasti olla jotain annettavaa alkoholikulttuurin kehittämisessä Suomessa. Vain alkoholin juomatapoja muuttamalla saamme tulevat sukupolvet kasvatettua järkevään alkoholin käyttöön. Iloksemme olemme huomanneet useilla messuilla, että erityiset nuoremmat asiakkaat ovat ottaneet pienpanimot sydämen asiakseen. Maut kiinnostavat enemmän kuin kännääminen.

Suora ulosmyynti laajentaisi huomattavasti pienpanimoiden kontakti pinta-alaa kuluttajiin. Toinen asia, missä THL ampuu itseään jalkaan, on pyrkimällä kieltää mielikuvamarkkinointi. Tämäkin blogi on meidän tärkein osa mielikuvamarkkinoinnissa järkevämmän alkoholikäytön puolesta. Myös Tuoppi & sapuska blogimme voisi olla vaarassa – puhumattakaan useista muista olutblogeista. Jos rajoitumme tiedotuksessa pelkkiin faktoihin, voisimme oikeastaan puhua vain hinnasta ja alkoholimäärästä. Maku on suurimmissa määrin mielikuviin keskittyvä asia.

Uskomme vahvasti, että politiikoilla on sama näkemys kuin meillä. Aikanaan esitys tulee heidän päätettäväkseen. “vastuu, vapaus, välittäminen”, “työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta”, “vapaus, vastuu ja demokratia”, “ihmisen puolella”.  Siinä on poimintoja muutamien puolueiden korulauseista. Toivottavasti politiikoilla olisi kerrankin kanttia toimia oman tahdon mukaan eikä olla virkamiesten juoksupoikina. Ja kuten Kepu sanoo: “on kotiin tulon aika”, niin toivottavasti meidän Munkitiellä se tapahtuu jo lähitulevaisuudessa.

This entry was posted in Panimo and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

8 Responses to Petetty – onko meitä petetty?

  1. Onkohan tuossa maitokauppakappaleessa nyt menneet kirjoittajan aivot umpisolmuun…? Ei vahvojen oluiden ruokakauppaan tulo todellakaan tarkoittaisi niiden vapauttamista suomalaisesta alkoholiverosta, eikä verovapaudesta ole tietääkseni missään edes uneksittu. Alkoholivero on lisäksi pienpanimo-oluiden kohdalla vaikutukseltaan pieni verrattuna bulkkiolueen. Se, mitä pienpanimoiden ja laatuoluiden ystävien kannattaisi verotuksen suhteen edistää, olisi oluen ALV:n lasku elintarvikkeiden tasolle 14%:iin. Tällä olisi hyvin merkittävä positiivinen vaikutus nimenomaan lähtöhinnaltaan kalliimpien oluiden hintoihin.

    • J.T. Laakso says:

      Kyllä verovapaudesta on uneksittu – jopa keskusteltu ihan vakavassa hengessä.

      Tässä uutinen vuosien takaa, keväältä 2005: (löytyy myös: http://sahti.webs.com/sahtiuutisia200408.htm )

      Sahti Seura haluaa sahdin verottomaksi

      Sahti Seura toivoo, että suomalainen perinnejuoma sahti poistettaisiin kokonaan alkoholiveron piiristä. -Sahti ei ikinä kasva massatuotteeksi, joten perinnekulttuurin säilymisen varmistamiseksi valmistus ja jakelu pitää tehdä mahdollisimman joustavaksi, Isojoella toimivan Sahtiopiston vetäjä Hannu Väliviita painottaa.
      Sahti Seura piti vuosikokouksensa 9.4. Nokialla, jossa tutustuttiin myös paikalliseen Nokian Panimoon. Seuraan kuuluu noin 200 sahdinvalmistajaa ja -harrastajaa pääasiassa Hämeestä ja Satakunnasta. Puheenjohtajana jatkaa edelleen maamme vanhimman kaupallisen sahtipanimon Lammin Sahti Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kääriäinen.
      Sahdinvalmistuksen Suomen Mestaruudesta kisaillaan tänä vuonna Etelä-Hämeen Kärkölässä Huovilan puistossa elokuun ensimmäisenä lauantaina, 6.8. Sahti on belgialaisen lambic-oluen kanssa maailman vanhimpia säilyneitä perinneoluita. Vuonna 2001 suomalainen sahti sai EU:n aidon perinteisen tuotteen (APT) nimisuojan. – J.T. Laakso (11.04.05)

  2. Malty-Jari says:

    Totta Juu. Postaukseen liittyen alkoholivero jää Suomeen maksettavaksi.Tuotantokustannuksista se ero syntyy. Korjataan, ettei vinksaus jää häiritsemään.

  3. Malty-Jari says:

    Postaus editoitu ((***))

  4. J.T. Laakso says:

    Suomalaisen olut- ja yleensäkin juomakulttuurin edistämisen kannalta varmasti valmistajien ulosmyyntioikeus vaikkapa vain omissa tiloissa on hyvä ja oikea tavoite. Mutta niin yksinkertaiselta totuudelta kuin se (olut)alan kannalta tuntuukin, saattaa SILTI olla varsin kaukainen haave.

    Emme varmaankaan – enää – pysty jouduttamaan tätä asiaa jankuttavalla “yhden asian liikkeellä”. Todennäköisesti tässä käy samoin kuin 90-luvun alun vapautumisessa: vahingossa, raivoraittiin kristillisten ulko- ja alkoministerin istuessa vallankahvassa!

    Seuraavaa “vahinkoa” odotellessa kannattaisi ehkä pohtia tämän yhden asian liikkeen rinnalle muita toiminta-, vaikutus- ja kehitysmuotoja. Nythän ulosmyynnistä lausuvat julkilausumia vain (pien)panimoiden muutamat ammattilaiset ja (suurten) kaupunkien oluenjuojat, jossain määrin myös kaupunkilaiset olutharrastajat. Näillä ryhmille ei ole MITÄÄN henk.koht. ongelmia laadukkaiden, erilaisten oluiden saavutettavuudessa lähes 24/7.

    Eli mitään aitoa painetta tai vaatimusta ainakaan kuluttajien suunnalta ei ole vieläkään olemassa.

    Lauantai-illan 26.1.13 MTV3:n Kymmenen Uutisissa kerrottiin haastattelututkimuksesta, jossa THL:n erikoistutkijakin kertoo havainneensa mielipidemuutoksen siirtyneen sallivampaan suuntaan ja myönsi että Euroopan korkein olutverokin saattaa jossain vaiheessa lähestyä kipurajaa, jolloin hintoja ei voi enää korottaa. Lue: http://olutverkko.wordpress.com/2013/01/26/mtv3-uutiset-suomalaiset-haluavat-alkoholilakiin-lisaa-sallivuutta/

    THL:n Pekka Puska ei – kaikesta huolimatta – ole AIVAN TÄYSIN fakkiintunut ikävään linjaansa – vaikka eväät olut- ja alkoholipoliittiseen keskusteluun junnaavat toistuvasti paikoillaan: “yhden asian liikettä” tämä oluen syntipukkiteoriakin toki on! (Puskalla on kiistattomasti mahtavat ansiot kansanterveysajattelun kehittämisessä Suomessa. Niitä ei voida (olut)populismillakaan mitätöidä.)

    Mutta on Pekka Puska lausunut näinkin:
    http://olutverkko.wordpress.com/2009/05/19/pekka-puska-on-huolestunut-olutkulttuurista/

    Pitäisikö meidän yrittää ajaa asiaa näilläkin suunnilla…?

    • Malty-Juha says:

      Tohon Puskan toiveeseen tehdä maukkaampaa kakkos olutta ei voi muuta sanoa, kuin, että ei onnistu,
      Ei ainakaan pienpanimon laitteilla….valitettavasti.

  5. Malty-Juha says:

    oho..lähti tuo vastaus vähän nopeasti…

    Mutta totta. Nythän esitys on THL:n käsissä ja se on nyt se kanava jota kautta lakiesitykseen voi yrittää vaikuttaa. Mutta tässä kohtaa täytyy palloa heittää olutliitolle, panimoliitolle ja pienpanimoliitolle.

    Alottelevan pienpanimon rahkeet ei ehkä ihan riitä niille kentille 🙂

  6. Pingback: Mediaseurantaa olutkulttuurin ja juomakulttuurin tiimoilta | Olutliitto ry