Oluita pullossa

Viimein, viimein näyttää siltä, että saadaan oluet myyntiin myös kauppoihin.

Pari edellistä viikkoa on väännetty ensin pullotuskoneen kanssa ja sittemmin etiketöintilaitteen kanssa. Edelleen etiketöinti takkuaa jollain asteella, mutta laitetoimittaja tuntuu tekevän parhaansa, että saadaan vekotin kuntoon.

Oluet on nyt ajettu pulloihin ja viime päivät olen etiketöinyt täytettyjä pulloja. Hidasta yhden miehen hommaa, kun vertaa pullottamiseen. Tämänhän pitäisi sujua samalla kertaa, mutta nyt siis valitettavasti pitää tehdä tupla duuni.

Se pääsi yllättämään, että sekä Kesäkollia, että Amerikan Serkkua oli tankeissa jäljellä enää kovin vähän. Uusi setti Amerikan Serkkua tuli pantua käymään viikonloppuna, joten se valmistunee kuukauden päästä. Metsän Henkeä saatiin pulloon todella kivasti, koska sitä on ollut aiemmin tarjolla ainoastaan Syystoberissa.

Pullotuskoneen kanssa ongelmat liittyvät tällä hetkellä korkitukseen. Mikäli pullot eivät tule aivan jonossa korkitukseen, niin korkittimen väljät kolot täyttyvät välillä tuplakorkilla ja näin ollen pullo ei sulkeudu oikein. Tämä johtuu kuluneista korkittimen osista. Uudet ovat onneksi tulossa Saksasta, mutta eivät kerinneet näihin ensimmäisiin sessioihin.

Olihan meillä pikkuisen muitakin ongelmia, kun ensi kertaa itsekseen pullotettiin.

working on Holdefleiss

Ensin täyttöä säätelevä osa vääntyi ja irtosi kolmesta suuttimesta, ilmeisesti liian pitkän ruuvin takia ja se teetti useamman tunnin töitä, että saatiin korjattua. Samassa sessiossa unohdettiin avata yksi pieni vipu ja kun oltiin hetken aikaa pullotettu, rupesi joka puolelta pullotinta tunkemaan olutta vaahtona pihalle. Siinä vaiheessa tuntui hetken toivottomalta: “näinkö ne kaikki valuu kaivoon?”. Kun otettiin ohjeistus käteen ja tarkastettiin kaikki kohdat, niin huomattiin tosiaan, että yhden vivun olisi pitänyt olla toisessa asennossa. Sessio hiukan venyi, mutta loppujen lopuksi saatiin olutta myös pulloihin.

Palatakseni nykyisiin ongelmiin: se, etteivät pullot tule jonossa täyttöön ja korkitukseen, johtuu taasen täyttöä edeltävästä etiketöinnistä. Etiketöinnissä on ollut monenmoista pulmaa, milloin on etiketit rypistyneet, milloin puolet pulloista tulee ilman etikettiä ja välillä päivämääräleimat ovat missä sattuu. Näitähän ei voi päästää tietenkään läpi ja välistä pois poimitut pullot vaikeuttavat siis korkitusta. Ensimmäisissä pullotussessioissa ei lopulta edes yritetty etiketöidä, vaan jätettin se myöhemmäksi. Näitä täysiä pulloja olen siis tämän viikon etiketöinyt muiden juttujen ohessa.

Kauppoihin pyritään saamaan oluet, ainakin Metsän Henki mahdollisimman pian. Ajattelin, että on järkevintä aloittaa niistä kaupoista, jotka ovat olleet meihin päin ensimmäisinä yhteydessä, varsinkin nyt, kun osa oluista on myyty jo melkein loppuun festareilla, Majassa ja Villapakassa. Seuraavien satsien valmistuessa voi sitten katsoa laajempaa kuviota kauppoihin.

Tällaista pientä yrittäjää lämmittää kovasti se, että yhteydenotot tulevat kauppiailta nimenomaan meihin päin (yleensä meidät on löydetty tämän blogin kautta), eikä itse ole tarvinnut – kun ei ole oikein aikaakaan – kiertää myymässä tuotteita. Kiitos vaan teille!

Makuasioita, Kippis!

This entry was posted in Panimo and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

4 Responses to Oluita pullossa

  1. Petri Aukia says:

    Korkkasin juuri ensimmäisen pullon Metsän Henkeä. Mitä mainioin olut, ja toisin kuin maustetut oluet yleensä, maustamisen maku tulee vienosti ja (luulen) että jää suuhun humalan kanssa. Niin tai näin, hieno juoma, kiitos.

    • Malty-Jari says:

      Kiitos paljon kommentistasi. Tähtäimessä oli tosiaan rakentaa juotava olut, ei mikään rankasti maustettu erikoisuus. Humalointi tuossa on todella mietoa ja kyllä se kuusenkerkkä on se mikä tuoksussa ja jälkimaussa jää päällimmäiseksi.

  2. Anne says:

    Hei!

    Tuotatteko olutta liikelahjatarkoitukseen? Tarkoitan siis, että voiko teiltä ostaa jonkinlaisia eriä esimerkiksi Metsän henki tai muuta olutta koreissa, teidän omalla etiketillä + esimerkiksi siihen etikettiin lisätyllä firman logolla?

    Onko tällainen ylipäätään mahdollista?

    Terveisin,
    Anne

    • Malty-Jari says:

      Heippa Anne,

      Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Panimothan eivät saa myydä mitään suoraan ulos. Toki voidaan järjestää varmasti läheisen kaupan kanssa, että vien heille hiukan enemmän ja ostatte laatikot heiltä. Tämä siis yleensä perus-oluiden ja etikettien kanssa. Näin pysytään lain puitteissa.

      Etiketin muuttaminen meidän puolesta vaatii jo painotöiden uusimista, mutta riippuen määristä tämäkin on toki mahdollista. Laita ihmeessä sähköpostia, niin katsotaan asiaa tarkemmin. -> yhteystiedot

      Me tulemme muuttamaan ensivuoden alkupuolella Fiskarsin Ruukkiin ja juuri tähän kysymykseen etsimme ratkaisua perustamalla oman elintarvikekioskin, toki niistä elintarvikkeista on vaivaa huolehtia, mutta näin me kenties saamme tulevaisuudessa myytyä ne oluetkin omasta kioskista… kaiken muun kivan ohella. Tämä siis tulevaisuudessa, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan ja viranomaiset antavat luvan kioskille jne 🙂

      Ystävällisin terveisin, Jari